Muut jakeet

pramia-jakeet

Pramian muut jakeet – meillä mikään ei mene hukkaan

Pramia on Suomen suurin yksittäinen kotimaista tuulisähköä käyttävä tuotantolaitos. Käsittelemme päivässä rekallisen eli miljoona kierrätyspulloa. Valmistamme niistä muovivannetta, flakea ja granulaattia. Valmistusprosessien sivutuotteena syntyy jakeita, jotka käytämme hyväksi ilman pienintäkään raaka-ainehävikkiä. Kiertotalouden edelläkävijöinä tuotannostamme ei päädy grammaakaan kaatopaikalle.

Muovipullopaalien joukkoon sattuu väistämättä myös alumiinitölkkejä sekä avausklipsejä. Erottelemme ne pyörrevirtaerottimella ja myymme alumiinisulattamoihin. Muovipullopaalejen sitomiseen käytetty rautalanka puolestaan päätyy valimoteollisuuden käyttöön.

Poistamme raaka-aineesta läpi tuotantoprosessin hieno-PET:iä. Tätä jaetta meiltä ostaa tekstiiliteollisuus, joka jalostaa siitä esimerkiksi huonekaluissa, tyynyissä, peitoissa ja kankaissa pehmusteena käytettävää PET-vanua.

Granulointituotannon alkuvaiheessa syntyvä big PET eli lumpsit myymme niin ikään eteenpäin tekstiiteollisuudeen hyödynnettäväksi.

Pramian tuotannossa on nollahävikki ja voimmekin hyvällä syyllä sanoa olevamme kiertotalouden edelläkävijöitä.

Tutustu muiden jakeiden valikoimaamme: Aluminium, rPET fine clear, rPET fine mixed colour, Wire, Lumps (PET+PP), Lumps (PET) ja Labels (REF).